Jäsenhuone|Työhuone

E-pojat 02-03 Tiikerit

 

Tiikerit 2012

 

 

 

Vastuuvalmentaja: Petri Haanpää, pete.haanpaa@gmail.com, 040 5833408

Valmentajat: Olli-Pekka Saarinen, ole.saarinen@gmail.com

Huoltaja: Janne Pikkuhookana

Joukkueenjohtaja ja rahavarojen hoitaja: Kari Pesola, kari.pesola@mail.suomi.net

 

Tiikerit koostuu pääasiassa -02 ja -03 syntyneistä pelimiehistä. Pojat ovat pelanneet yhdessä kohta viisi vuotta.
Jalkapallo on näille pojille edelleen hauskaa, mutta peliin on tullut mukaan myös aimo annos tavoitteellisuutta.
Tavoitteellisuus näkyy omien henkilökohtaisten taitojen kehittämisessä ja henkilökohtaisen ohjaamisen muodossa. 

Tiikerit pelaavat vuonna 2012 piirisarjaa E10 ikäluokassa. Lisäksi osallistumme vuoden mittaan turnauksiin.
Kauden päätahtumia ovat Jyväskylä cup kesäkuussa ja  Helsinki Cup heinäkuussa!

HARJOITTELEMME noin kolme kertaa viikossa

 

PELIT KAUDELLA 2012

 

HARJOITUSPELI 5.2.

Tiikerit - HauPa -02            5-1

Hermostunut alku, mutta hieman alun jälkeen peli oli lupaavan näköistä.
Pojat pelasivat hyvällä itseluottamuksella ja pallo kulki pojalta toiselle.
Maalivahtia käytettiin rauhoittamaan peliä ja taisteluilme oli hieno. Tästä on hyvä jatkaa..

11.2. HAUPA KEVÄTTURNAUS

Tiikerit - Tervarit 03 AC 12-1
Suvereeni näytös, pallo liikkui ahtaassa hallissa hienosti. Toki pelin ratkettua kentälle syntyi "yksityisyrityksiä". Onnistumisia tuli laajalla rintamalla ja olipa joukossa muutama "maailmallakin" maalikin. 
 

Toinen peli..
Tiikerit-HauPa 02 6-1
Nihkeä alku, olikohan jäänyt edellisen pelin hyväolon tunne päälle ja markan painit... Vapauttavan ensimmäisen maalin jälkeen peli oli jälleen sitä, mitä haetaan. Pallo liikkuminen, pojat liikkuu ja näyttää hyvältä. Finaaliin valmistautumaan....

HauPa turnaus loppuottelu
Tiikerit- HauPa -01 6-4
Aivan mahtava tsemppi jo ennen peliä ja asenteeltaan ihan huikea suoritus siivitti Tiikerit turnauksen voittoon. Tästä on hyvä mennä kohti kesää.

 

HARJOITUSPELIT 25.2.2012
Tiikerit-Tervarit Benfica -02 
Tulos 4-5
Lopputulos jopa imartelee meitä. Olimme aikalailla sillassa koko pelin ajan. Peli on ujostelua, hätäilyä ja alisuorittamista. Peliin lähtö oli jo vaikea, kun osa pojista "kauhistui" ,kun se ja se ja sekin on pois tänään. Valmennuksen pitää jatkossa entistä enemmän kannustaa poikia ottamaan itse vastuuta ja pelaamaan suurella itseluottamuksella. Tappioista ja virheistä opitaan, ja jokainen pelaaja on joukkueelle "se tärkein"!

Tiikerit-HauPa -02
Tulos 2-3
Iso oli kontrasti HauPa turnauksen peliin tätä juuri samaa joukkuetta vastaan. Peli on organisoidumpaa tässä pelissä kuin edellisessä, mutta askel oltiin jäljessä oikeastaan koko ajan. Kovaa pelanneet Haukiputaan pojat saivat osan Tiikereistä jopa arastelemaan ja tekemään sitä myöten hätäisiä ratkaisuja.

 

PAAKKOLA TURNAUS KEMINMAA 24-25.3.2012
Kauden toinen turnaus ja toinen pokaali, ihan kivasti on alkanut tämä kausi...
Alkusarja
Tiikerit-SuPS 2-0
Hieman väsynyt alku, kuten olemme tottuneet näissä aamupeleissä. Kesäaikaan siirtyminen lisäsi "tuskaa". Rutiinivoitto vähän tukkoisella pelillä
Tiikerit-KemPa 6-0
Tiikerit ärjyivät läpi pelin, ja loivat maalipaikkoja tasaiseen tahtiin. Hyvä esitys kaikin puolin
Tiikerit-KePS 1-1
Välieräpaikka oli jo varmistunut ennen peliä, ja se näkyi pelissä. Tähän peliin ei voi olla tyytyväinen. Kelpo tulos kuitenkin tasoituksen myötä, ja lohkovoitto

Välierä
Tiikerit-LaFK 2-0
Peli paranee, kun panokset kasvavat. Tason nostoa laajalla rintamalla. Pelin taso pysyi korkealla koko ajan. Hyvä Peli!

Loppuottelu
Tiikerit-SuPS 2-0
Aamun vastus uudestaan, onko liian hyvä olo? Ei ollut! HUIPPUOTTELU! Turnauksen paras esitys oikeaan paikkaa. Ei ollut hetkeäkään epäselvää, mikä joukkue on turnauksen paras... TIIKERIT

 

 
-03 OLS TURNAUS HEINÄPÄÄ HALLI 15.4.
 
OPS - RoPS 7-3
OPS - TP-47 5-0
OPS - OLS LHR 5-1

Mukavia pelejä, hienoja suorituksia, parhaimmillaan huikeita syöttöralleja. Hieman hankalaa oli "palata" 5v5 peliin, kun tavallaan kaksi pelaajaa puuttui, mikä aiheutti jonkin verran hämminkiä.
Taitava ryhmä on tämä meidän jengi, siitä ei päästä mihinkään. Myös vastustajat ja jopa heidän vanhempansa kävivät kehumassa poikia.
Nyt keskitytään koko joukkueella 02 sarjaan.
Kiitos tÄstÄ pÄivÄstÄ
 

HARJOITUSPELI 29.4.

OPS Tiikerit-Ajax Sarkkiranta 6-4
Paljon hyvää hyökkäyssuuntaan, syöttöpeli oli kohtalaisen hyvää ja monipuolista. Pelirohkeus jaksaa hämmästyttää, siinä ollaan menty isosta eteenpäin. Puolustaminen koko joukkueella vaatii tsemppaamista ja lisää halua. Maalivahti ja toppari jäävät liian useasti yksin.
Oltsu kertoi terveisiä pojille Vililtä; Jos pelaaja tulee kentältä pelin jälkeen eikä ole tehnyt yhtään virhettä, on jotain jäänyt muutakin tekemättä. Onko puuttunut vastuunotto, onko tunne? Yrittäminen? .... Virheitä tulee jokaisessa pelissä, kaikille ,kaikilla tasoilla. Kertokaa tämä pojille.
Ylpeänä joukkueesta!
 

HARJOITUSPELIT 6.5.


OPS-j Tiikerit - OLS 02 Haaste 3-2
Tämä peli kulki Tiikerihallinnassa alusta loppuun. Jotenkin kuitenkin puolustaminen ei jaksanut kiinnostaa. Maalipaikkoja oli vaikka kymmeneen maaliin, mutta nyt tolpat ja ylärima vetivät palloa puoleensa. Paljon kaivattuja vetoja tuli nyt läheltä ja kaukaa.
 

Treenipeli 6.5.
OPS-j Tiikerit - OLS 02 sin/kelt 2-10
Näin käy, kun usko omaan tekemiseen loppuu. Vastustaja on jopa Suomen valiojoukkue ,mutta meidän pojat eivät noin huonoja ole, miltä välillä näytti. Kentällä ei voi pärjätä ,Jos itseensä ei usko ja antaa kaiken aloitteen vastustajalle. Tämä oli hyvä opetus, miten loppujen lopuksi pienistä asioista pärjääminen on kiinni. Valmentajan viisi minuuttia kestänyt tsemppi-puhina jopa hetkeksi käänsi pelin. Tuo asenne pitää vaan tulla omasta sydämestä.

Treenaaminen; OPS-j Tiikerit on kilpajoukkue ja Treenaamiseen on löydyttävä asennetta lisää ja aktiivisuutta treeneissä käymisen suhteen. Kolme tapahtumaa per viikko on minimi ,Jos haluamme joukkueena kehittyä ja pärjätä.

 

PIIRISARJATURNAUS 12.5. HAAPARANTA

OPS-j Tiikerit- OLS 02 Haaste 7-3
Kovan painostuksen jÄlkeen pieni notkahdus ja OLS pÄÄsi tekemÄÄn maalin. Hallitsimme alun kankeuden jÄlkeen peliÄ kohtuullisen selvÄsti ja loimme maalipaikkoja tasaiseen tahtiin. Voitimme pelin nousujohteisen esityksen jÄlkeen  ansaitusti.


OPS-j Tiikerit - RoPS 5-3
Pelin ensimmÄinen jakso ja alku toisesta olivat tÄydellistÄ Tiikerihallintaa. Sitten, kuin taikaiskusta, peli sekosi ja Rovaniemen pojat pÄÄsivÄt peliin kiinni ja tunnustus tÄytyy heille antaakin. Saimme kuitenkin sen verran pidettyÄ ryhtiÄ, ettÄ voitto irtosi
 

Kaksi haastetta meillÄ on harjoituksiin.
-pelin avaaminen, jotta peli ei jumitu laitaan, sama kentÄn kaikilla alueilla
-keskialueen ylitys kuljettamalla

 


Lisätietoja saat Kari-jojolta, s-posti: kari.pesola@mail.suomi.net

Tiikerit valmiina, mrrr!