Jäsenhuone|Työhuone

KINK historia

Kiimingin Nyrkkeilykerhon historiaa

Noin 10.000 asukkaan Kiiminkiin perustettiin vuonna 1986 Kiimingin Nyrkkeilykerho (KINK). Perustajina toimivat Ari Keronen ja Niilo Mäläskä.
Toiminta alkoi vuonna 1987, jona vuonna ensimmäinen nyrkkeilykoulu aloitti toimintansa

 

Seura perustettiin aluksi Oulun Nyrkkeilyseuran (ONS) sisarseuraksi. Oulun Nyrkkeilyseuran perustivat myös samat henkilöt, Ari Keronen ja Niilo Mäläskä, v 1983.

Aluksi Kiimingin Nyrkkeilykerholaiset kulkivat Oulun Nyrkkeilyseuran treeneissä Oulussa, ja noin kerran viikossa seuralla oli omat treenit. Ne olivat yleensä joko peruskoulun ylä- tai ala-asteen salissa. Tosin silloin tällöin harjoituksia pidettiin jopa Niilo Mäläskän omistamassa Mökkinikkari-firman veistohuoneessa, jossa valmistetaan tänäkin päivänä mökkejä myyntiin aina Japania myöten.

Seuraava seuran historian paalumerkki oli vuonna 1996, kun Oulussa yritettiin perustaa yksi nyrkkeilyseura yhdistämällä Oulun Tarmo, Oulun Kehäpojat, Oulun Nyrkkeilyseura ja Kiimingin Nyrkkeilykerho. Tämän ns. seurafuusion seurauksena Kiimingin Nyrkkeilykerho jäi huonompaan asemaan, eikä seurafuusiokaan sujunut suunnitelmien mukaan. Kiimingin Nyrkkeilykerho vuokrasi omat tilansa vuonna 1997.
Matti Lantto on toiminut seuran valmennuksessa vuodesta 1987 ja on tällä hetkellä ainoa, joka on mukana toiminnan käynnistysvudesta alkaen

Harjoitustilat

Kink-sali tarjoaa seuroille, kouluille, yrityksille sekä yksityisille laadukkaat harjoittelumahdollisuudet ohjatusti.
Kink-salilla on käynyt mm. Oulun Kärppien joukkueita, firmoja jotka huolehtii työntekijöiden kunnosta /viihtyvyydestä ja opiskelija ryhmiä eri oppilaitoksista.
Kink-sali toivottaa kaikki uudet ja vanhat asiakkaat myös vuonna 2006 tervetulleeksi salille.

Vastuuvalmentajana toimii Matti Lantto. Kuntonyrkkeilyn vastuuvalmentajat Tuomo Mustola ja Maarit Juntunen
Johtokunta v. 2006: Puheenjohtaja: Matti Karjalainen. Jäsenet: Matti Lantto(vpj.), Anita Orava (rahastonhoitaja), Liisa Siermala-Hiironen (sihteeri), Tuomo Mustola, Maarit Juntunen, Pirjo Pirnes (tiedotus vastaava), Esko Kurtti ja Esko Ijäs

Kiimingin nyrkkeilykerhon tärkein tavoite on opettaa nuorille oikeat elämänarvot,
kuten raittius ja terveet elämäntavat sekä kansainvälisen yhteistyön kautta lisätä kunnan ja seuran näkyvyyttä.
Kansainvälisiä yhteistyökumppaneita on mm. Liettua Kaunas, Pohjoisruotsin seurat sekä seura Kostamuksesta.
Lisäksi Gambiasta ja Norjasta on yhteistyöseuroja.
Kilpailuringissä on tällä hetkellä 15 ottelijaa, joka määrä tosin vaihtelee vuosittain lisääntyen, mutta valitettavasti myös vähentyen.
Tavoite olisi että syys- kevätkauden yhden vuoden aikana kisoissa kävisi kymmenen nyrkkeilijää,
jotka vielä taitojen puolesta pärjäävät kisoissa.
Jos kilpailijan taidot ei riitä, ja sen takia ei pysty kilpailemaan, niin häntä ei myöskään viedä kisoihin kilpailemaan.
Seuran ajatus on turvata harrastuksen jatkuvuus. On muistettava, että kaikista ei ole kilpanyrkkeilijäksi.

Tavoite vuodelle 2007, on järjestää Oulun Tarmon ja Kiimingin nyrkkeilykerhon toimesta Pohjois-Suomen ensimmäiset miesten SM-kilpailut.

Kink tavoite: Nuorisolle terveellistä jännitystä

Tavoite on, että annetaan kaikille nuorille ja lapsille vaihtoehto nykyaikaiseen elämänmenoon.
Nykyään alkoholin, huumeiden ja tupakan käyttö on yleistynyt pelottavissa määrin.
Toinen ongelmanaiheuttaja on tietokonepelien aikaansaama riippuvuus raakoihin peleihin,
joissa vääristetään väkivaltaa ja sen vaarattomuutta. Pelailun yhteydessä oma liikunta jää lähinnä jääkaapilta pelikoneelle kulkuun.
Kun näitä asioita yhdistetään, niin seurauksena on psyykkiset vaikeudet ja liikunnallisten kykyjen heikkeneminen.

Nykyinen elämäntyyli kasvattaa monella tapaa terveydellistä ja yhteiskunnalista aikapommia.
Terveyttä ei välttämättä saa edes takaisin ja asioiden korjaaminen, sairauksien parantaminen tulee maksamaan hurjia summia.
Nykyisin ruumillisen työn ja hyötyliikunnan osuus on vähentynyt koko ajan.

Nyrkkeily kunto- ja kilpailumuodossa on todettu parhaaksi niska- ja hartijaseutuvaivoista kärsivien hoitomuodoksi.
Lisäksi tuki- ja liikuntaelinsairauksien ennaltaehkäisyyn laji soveltuu mitä parhaiten.
Nyrkkeily on monella tapaa hyvä muoto hakea jännitystä, sillä se vaatii rohkeutta, kun astut kehään.
Lajin mukana purat agressioita huomaamattasi ja turvallisesti. Näin ollen ei tarvitse esittää "kovista kylillä".
On tietenkin tapauksia, että väärinkäytetään taitoja ja sille ei seurassakaan mitään voida.
Se kuitenkin on varmaa, että kun nuori on salilla niin silloin ollaan "varmoilla poluilla".
Mottona voisi olla: Vain raukat ryyppää ja räyhää, terve jännitys tuo terveyttä.
Opit olemaan rohkea selvinpäin ja pääset elämässä pitkälle!

Saavutukset

Vuonna 2004 Kink oli suomen kymmenenneksi menestynein seura ja Pohjoissuomen paras seura.
Seurassa on vuodesta 1987 lähtien saavutettu 31 SM-kultaa junioriluokissa sekä yleisen sarjojen SM-kisoissa SM-mitaleja.
Jaakko Honkanen EM 7:äs 2002 Liverpoolin B-juonioreitten sarjassa (54kg).
 

Tavoitteet

Valmennusjohto ja johtokunta